SAAMELAISALUEEN KOULUTUSKESKUS
Saamelaisalueen koulutuskeskus on ainutlaatuinen oppilaitos, jonka toiminnan keskuspaikkana on Inari. Koulutus- ja tutkimusyhteistyö ulottuu saamelaisalueen valtioiden lisäksi erityisesti pohjoisten alkuperäiskansojen maailmaan. Koulutuskeskus on valtion oppilaitos, jolla on oma laki. Opetuskielet ovat suomi ja saame, myös muut kielet ovat mahdollisia.
TEHTÄVÄ
Koulutuskeskuksen tehtävänä on antaa koulutusta lähinnä Saamelaisalueen tarpeita varten, säilyttää ja kehittää saamelaiskulttuuria ja luontaiselinkeinoja sekä edistää saamenkielisen oppimateriaalin tuottamista. Mahdollista on myös koulutusta tukeva tai siihen läheisesti liittyvä tutkimus- ja palvelutoiminta, samoin maksullinen palvelutoiminta.
Tehtäviensä toteuttamiseksi koulutuskeskus antaa ammatillista perustutkintokoulutusta, lisä- ja täydennyskoulutusta sekä yleissivistävää koulutusta.
TOIMIPAIKAT
Toimipaikat sijaitsevat Inarissa, Ivalossa ja Kaamasessa. Lisäksi koululla on suunnittelija Enontekiöllä. Hallinnollinen keskus on Inarissa. Kaamasen Toivoniemessä sijaitsevassa luontaistalouden kehittämisyksikössä on mm. opetusteurastamo ja nahankäsittelytilat. Ko. toimipaikkaan on keskitetty luonnonvara-alan koulutus eli luonto- ja ympäristöalan perustutkinto, eräopaskoulutus ja porotalousalan kurssit.
Koulutusta järjestetään tarpeen mukaan myös muissa kuin em. paikoissa.
ASUNTOLAT
Koululla on hyvät asuntolatilat. Ivalossa ja Kaamasessa asuntolat ovat toimipaikan yhteydessä. Inarissa asuntola sijaitsee Inarinjärven rannalla noin kolmen kilometrin päässä koulusta.