Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for tammikuu 2015

Saimme äidinkielen tunnilla tehtäväksi suunnitella ikäihmisille toimintatuokion seurakunnan tiistaipiiriin. Aloitimme miettimällä erilaisia vaihtoehtoja. Mielessä kävi kaikenlaista askartelusta jumppaan, mutta päädyimme yhteismielin kuitenkin leikkimieliseen tietokilpailuun.

dia_dissata

Tiistaipiiriläiset saivat miettiä tietokilpailussa hankaliakin kysymyksiä. Sana ‘dissata’ tarkoittaa kiusaamista, härnäilyä, mollaamista tms.

Aloimme suunnitella sopivia kysymyksiä mm. saamelaiskulttuuriin ja Lappiin liittyen. Tehtäviksi keksimme esimerkiksi henkilöiden tunnistamisia ja lajitunnistamisia. Kysymykset kirjasimme yhteiseen diasarjaan Google Drive -pilvipalvelussa, jossa jokainen opiskelija pystyy työskentelemään samanaikaisesti ja myös opettaja näkee tuotoksen saman tien. Kätevää!

IdaDrivessa

Ida valmistelee tietokilpailun diasarjaa. Muut ovat saman tiedoston kimpussa omilla koneillaan.

Pidimme toimintatuokion ikäihmisille seurakunnan tiistaipiirissä 20.1.2015 Ivalon kirkon alakerrassa. Toimintatuokion vetämisessä onnistuimme odotettuakin paremmin. Alussa oli vähän sanat hukassa, mutta sitten kaikki alkoi luistaa. Kaikki tiistaipiiriläiset lähtivät hyvin mukaan ja heillä näytti olevan hauskaa. Jokainen opiskelija teki osuutensa hienosti ja laitteetkin toimivat mainiosti.

mikkejaveikko_lahi

Mikke ja Veikko kysyivät yleisöltä kysymyksiä laidasta laitaan.

Kysymyksiä olisi ehkä pitänyt miettiä tarkemmin. Jotkin kysymykset eivät olleet niin hyviä kuin olimme kuvitelleet. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että kaikki meni putkeen ja olo on helpottunut.

 Kirjoittajat: Ida, Veikko ja Mikke, SOTE1417 

Read Full Post »

%d bloggers like this: