Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for kesäkuu 2017

Kesä tekee tuloaan pohjoiseen hitaasti mutta varmasti. Opiskelijat ovat jo kesälaitumilla, mutta vielä voi palata lukuvuoden viimeisiin viikkoihin ja muistella mukavaa retkeä Jäämeren rannalle.

Keskeinen osa matkailuopintoja on paikallistuntemus ja sen lisääminen. Inarin kunta rajautuu Suomen rajanaapureiden lisäksi Venäjään ja Norjaan, mikä myös matkailijoiden reittivalinnoissa usein korostuu. Yksi suosituimmista reiteistä on Jäämeren rengasreitti, joka kulkee Inarista Sevettijärven kautta Norjan rannikolle ja edelleen Nuorgamin ja Utsjoen kautta takaisin Inariin. Viipymä reitillä vaihtelee, samoin Norjan puolella käydyt kohteet. Opiskelijoiden kanssa tehty retki kulki Sevettijärveltä edelleen kirkkoniemeen ja Pykeijaan, jossa yövyttiin. Seuraavana päivänä käytiin vielä Varangerbotnissa ennen Suomeen paluuta.

Opiskelijat perehtyivät itse etukäteen valittuihin kohteisiin sen lisäksi, että saimme Sevettijärvellä paikallisen esittelyn kouluvierailun ohella. Blogiin olemme valinneet muutamia opiskelijoiden kokoamia tietoiskuja matkan varrelta.

 

Sevettijärvi

Sevettijärvi on pieni kylä, jossa kolttakulttuuri näkyy vielä arjessa. Kolttien Perinnetalon ja ulkomuseon alue olivat vierailullamme vielä paksun lumikerroksen peitossa, mutta saamamme esittely kannusti tulemaan kesällä takaisin: miljöö oli viehättävä ja kolttakulttuuri itsessään jo kiinnostava. Samalla vierailulla olisi mahdollisuus päästä tutustumaan myös ortodoksiseen kirkkoon: ryhmämme jäsenille ortodoksinen uskonto ei ollut kovin tuttu.

Sevettijärven ortodoksinen kirkko

Sevettijärven ortodoksinen kirkko. Kuva (c) Mirkka Harmainen

Koululla nautimme lounaan ja kuulimme koulun arjesta. Oppilasmäärä on nykyään peräti 19, kun se vähimmillään on käynyt viidessä-kuudessa oppilaassa. Koulun yhteyteen on perustettu myös koltan kielen kielipesä, mikä kertoo positiivista sanomaa kielen elpymisestä ja elävästä kulttuurista. Sevettijärvelle on tavoitteena saada uusi kulttuurikeskus, Talvikylä, tukemaan kulttuurin elinvoimaa. Myös yhdistystoiminta on aktiivista, esimerkkinä mm. kolttasaamelainen kulttuuriyhdistys Saa’mi Nue’tt ry. Koltilla on myös oma hallinnollinen elin Kolttien kyläkokous, joka on ikivanha itsehallintojärjestelmä. Tämä ikiaikaisiin perinteisiin pohjautuva järjestelmä on enää käytössä vain Suomessa, kertoo Kolttakulttuurisäätiön verkkosivusto.

Sevettijärveltä matka jatkui rajakaupalla elävään Näätämön kylään ja edelleen Norjan puolelle Neideniin. Matkalla kuulimme kolttakulttuurille tärkeistä kalastuksesta ja kalastuspaikoista.

 

Näätämöjoki

Näätämöjoki eli (norjaksi) Neidenelva on suosittu virkistyskalastuskohde ja retkeilyalue, joka sijaitsee Vätsärin erämaassa. Näätämöjoki lähtee Iijärvestä ja laskee Pohjoisen jäämeren Näätämövuonoon. Se on noin 100km pitkä ja leveydeltään 10-40metriä.

Näätämöjoki on Suomen harvoja luonnonlohijokia, eikä vesistöön saa siten istuttaa kaloja. Norjan puolella jokea kutsutaan Neideneksi, joka on kolmanneksi suurin lohijoki Norjassa. Kalakannaltaan Näätämöjoki on myös merkittävä harjus- siika – ja taimenjoki.  Vaelluskalakantojen tilan parantamiseksi Kolttakönkäälle on rakennettu kalatie.

Tyypillisimmät kalastusmuodot Näätämöjoella ovat perho- ja viehekalastus. Paikalliset ovat oikeutettuja myös verkkokalastukseen. Verkoilla saatu vuosisaalis on noin. 500-1000kg. Yksi eräs vanhimmista kalastusmuodoista, jota Näätämöjoella on harjoitettu ja harjoitetaan edelleenkin, on ns. ”käpälä”-heittoverkolla.

 

Kolttaköngäs

Kolttaköngäs sijaitsee Norjan puolella Neidenin alaosassa, jonne on rakennettu kalaporras 1960-luvulla helpottamaan lohen nousua. Ennen portaan rakentamista lohille oli kuitenkin räjäytetty uoma jo 50-luvulla, joka lisäännytti lohien nousun Suomen puolelle. Kolttakönkäällä on harjoitettu noin 1500-luvulta lähtien käpäläkalastusta.

Kolttaköngäs

Kolttaköngäs. Kuva (c) Mirkka Harmainen

 

Kolttaköngäs koostuu noin 400 metriä pitkästä koskijaksosta, joka huipentuu noin 3 metriä korkeaan luonnon muovaamaan putoukseen. Kolttaköngäs on suosittu pysähdys ja kuvauspaikka matkailijoille.

 

Käpäläkalastus

Käpälä-eli heittoverkko (koltansaameksi Livjelak guella) on kevyt nuotta, jonka painoina toimii kiviä jotka ovat sidottuina verkkoon. Kiviä on noin 25-30 kappaletta. Kivet sidotaan verkkoon koivun vitsaksilla, nuotan alapaulaan. Nuotan on upottava veteen nopeasti. Kivien painuttua pohjaan, se vedetään nopeasti rantaan.

Käpäläkalastusta harjoitetaan Kolttakönkäässä, jossa on luonnon muovaama syvänne. Nuotta heitetään kalliopainanteeseen, jonne lohet ovat pysähtyneet lepäämään. Tätä jo 1500-luvulla ensimmäisen kerran mainittua kalastusmuotoa, saavat harjoittaa Neidenin alueella asuvat, jotka omistavat maata. Kalastuskausi on kaksi kuukautta kesän alun tulvakauden jälkeen. Kalastusta säätelevät paitsi veden korkeus, myös Suomen ja Norjan kalastussäännöt.

Kuvaustauko Kolttakönkäällä

Kuvaustauko Kolttakönkäällä. Kuva (c) Iida Raikamo

Käpäläkalastus on kylää yhdistävä tapahtuma ja kohtaamispaikka. Kyläläiset jaetaan heittoporukoihin ja porukoille jaetaan heittovuorot. Nykyisin käpäläkalastus on myös matkailunähtävyys. Käpäläkalastus on historiallisesti ainutlaatuinen pyyntimenetelmä, jota ei missään muualla käytetä. Vaikka se on kulttuurihistoriallisesti arvokas, on sen käyttöä rajoitettu.

 

Kirkkoniemi

Kolttakönkään jälkeen seuraava pysähdyspaikkamme oli Kirkkoniemen kaupunki (Kirkenes) ja siellä Rajaseutumuseo. Alueen historiassa on vahva vaikutus toisella maailmansodalla ja kaivosteollisuudella, mikä näkyi museon näyttelyissä. Monet muutkin alueen matkailunähtävyydet, esim. patsaat, ovat tavalla tai toisella kytköksissä sotaan ja kaivoksiin. Sodan jäljet näkyvät enää muistomerkeissä, vaikka kaupunki tuhoutui aikanaan lähes täysin.

Kirkkoniemelle rajojen läheisyys on merkinnyt paljon sekä historiassa että nykypäivässä. Paitsi sota-aikana, myös rauhan aikana satama ja sijainti Venäjän läheisyydessä ovat tuoneet kaupungille paljon sekä hyvässä että pahassa. Nykyisellään kaupungissa on paljon venäläisväestöä töissä ja asumassa; jopa siinä määrin että katukylteistä moni on laitettu myös venäjäksi. Palveluista mainittakoon ostosmahdollisuudet: kauppoja on moneen makuun, osittain varmaan sekin venäläisen asiakaskunnan runsaudesta johtuen.

Kirkkoniemessä kalalla

Kirkkoniemessä kalalla.  Kuva (c) Iida Raikamo.

 

Pykeija

Vaakakuva Pykeijassa

Pykeijassa. Kuva (c) Mirkka Harmainen.

Pykeija, norjaksi Bugøynes, on viehättävä pieni kylä Varanginvuonon rannalla. Kylässä asuu tällä hetkellä noin 200 asukasta. Suuri osa Pykeijan asukkaista on sinne 1800-luvulla muuttaneiden suomalaisten jälkeläisiä. Kylä oli pitkään melko eristyksissä tiettömien taipaleiden takana, joten suomen kieli säilyi käyttökielenä, ja nykyäänkin iso osa kyläläisistä puhuu vanhaa suomea.

Jäämeri ja Pykeijaa ympäröivä tunturimaasto tarjoavat hienot puitteet monenlaiseen ulkoiluun, kuten kalastukseen, melontaan, sukellukseen ja patikointiin. Pykeija on myös suosittu kohde lintuharrastajien keskuudessa.

Tervehdys Jäämereltä!
Tervehdys Jäämereltä! (c) Iida Raikamo.

Meri on voimakkaasti läsnä kylän elämässä, ja kalastus on pitkään ollut tärkeä elinkeino. Nykyään tuloja saadaan ennen kaikkea matkailusta ja kuningasravun pyytämisestä. Kuningasrapuretket ovat suosittuja aktiviteetteja matkailijoiden keskuudessa.

 

Kuivakalaa

Kalaa kuivataan yhä perinteiseen tapaan. Kuva (c) Iida Raikamo

Opiskelijaryhmämme pääsi kuuntelemaan kylän matkailun legenda Elsa Haldorsenin ajatuksia kylän matkailun kehittämisestä. Elsa pyörittää Bugøynes Opplevelser -yritystä, jossa yövyimme, ja on majoitustoiminnan lisäksi kehittänyt ohjelmapalveluja esimerkiksi Jäämeren uintien merkeissä. Kovasti Elsa toivotteli tervetulleiksi suomalaisia matkailuyrittäjiä norjalaisten rinnalle, ei kuulemma haittaisi, vaikka kehitys nopeutuisi!

 

Kveenit

Kveenit = norjansuomalaiset = Ruijan suomalaiset = kainulaiset = norjalaiset suomalaisilla sukujuurilla. Tähän mielenkiintoiseen vähemmistöön pääsimme tutustumaan konkreettisesti Pykeijassa, josta käytetään myös nimitystä ”Pikku-Suomi”. Majapaikkamme pitäjä, hurmaava Elsa edustaa tätä ryhmää. Hän korosti, että on norjalainen, jolla on suomalaiset sukujuuret, eikä kveeni, sillä se on hänen mielestään haukkumasana. Hän on neljännen polven ”suomalainen” Pykeijassa ja puhuu norjan lisäksi kveeniä eli vanhaa suomea, niin kuin hän itse kutsui kieltään. Ymmärsimme toisiamme hyvin.

Kveeneiksi kutsutaan Pohjois-Norjassa Ruijan alueella elävää suomalaisperäistä väestöä, jotka ovat muuttaneet enimmäkseen Pohjanlahden rannikolta ja Tornionjokilaaksosta sekä Peräpohjolan alueilta Jäämeren rannoille. 1000-luvulta lähtien suomalaiset menivät pohjoiseen sesonkikalastajiksi ja maanviljelijöiksi, mutta myöhemmin pysyvästi asumaan. Suurinta muuttoliike oli 1700-1800-luvuilla, kun Suomessa oli katovuodet ja väestönkasvu oli voimakasta. Kun suomalaisia alkoi olla alueilla paljon, he perustivat omia kyliä ja kaupunkeja, kuten Altan ja Pykeijan. 1850-luvulle asti suomalaiset, saamelaiset ja norjalaiset elivät sopusoinnussa keskenään ja suomalaiset otettiin hyvin vastaan. He toivat Norjaan maanviljelyn uutena elinkeinona poronhoidon ja kalastuksen rinnalle.

Pykeija-sataman-suunnasta

Pykeija sataman suunnasta kuvattuna. Kuva (c) Mari Sarre

1860-luvulla kansallisaate voimistui ja norjalaistaminen alkoi. Suomalaiskyliä alettiin valvoa, suomen kielen puhuminen kiellettiin ja maanomistusoikeuksia rajoitettiin. Suomalaiset käänsivät sukunimiään norjalaisimmiksi eikä suomenkielisellä vähemmistöllä ei ollut arvoa (vrt. saamelaiset Suomessa).

Wanha suomen kieli

Wanha suomen kieli –  kveeni – elää yhä. (c) Iida Raikamo.

Vasta 1980-luvulla kveenit alkoivat järjestäytyä ja vaatia oikeuksia ja vaalia kulttuuriaan ja kieltään. Kveenit saivat vähemmistökansan statuksen vuonna 1999 ja kieli sai vähemmistökielen aseman vuonna 2005. Vuodesta 2006 kveenin kieltä on voinut opiskella Tromssan yliopistossa. Loppuun näyte kveenin kielestä:

‘Sillä kainun kielestä oon tullu yhđenlainen kirjalinen kieli. Vielä ei kuitenkhaan saata sannoot, ette tulleeko kainun kieli elämhään. Siiheen tarvithaan paljon enämen ekonomista resurssii, ko mitä Ruijan kruunu vielä oon antanu. Ja – kaikistä tärkkein – siiheen tarvithaan paljon ihmisresurssii. Aika näyttää, tulleeko näitä resurssiita olemhaan nokko. Se oon kainun kielen ja kulttuurin elämän ja kuoleman kysymys.’ (www.kvenskinstitut.no/kvener/kainulaiset-eli-kvaanit

 

Varangerbotn

Varangerbotn oli ryhmälle jo entuudestaan tuttu pysähdyspaikka: paitsi jokasyksyisillä Vuononmarkkinoilla, osa oli käynyt katselemassa maisemia seudulla jo aikaisemminkin. Lähituntumassa ovat mm. luonto- ja lintumatkailijoille tuttu Ekkerøyn kalastajakylä ja Mortensnesin muinaismuistoalue, sekä Nessebyn kylä kirkkoineen ja satamineen. Kävimme kuitenkin katsomassa Varangin Saamelaismuseon näyttelyn ja kertaamassa sitä kautta alueen ja merisaamelaisten historiaa.

MAPT_TrattoriaCapri_2017

Opiskelijat herkuttelemassa. (c) Jaana Seipiharju.

Myös Uuniemen  ja Varangerbotnin matkailu on hiljalleen kehittymässä. Alueelle on tulossa lisää majoitusta sen lisäksi, että ohjelmapalvelut toimivat sekä itsenäisesti, että yhteistyössä suomalaisten yritysten kanssa. Me testasimme ravintolapalveluja nauttimalla aterian paikallisessa Trattoria Caprissa. Ei moittimista!

 

Tenojoki

Matkan-varrelta

Jostain matkan varrelta. Kuva (c) Mari Sarre.

Tenojoki on Euroopan ja Suomen paras kala/lohijoki joka sijaitsee Utsjoen kunnan alueella, Norjan rajalla. Tenojoki on toiminut satoja vuosia paikallisten elantona. Joesta on kalastettu mm. veneestä verkkoa heittämällä eli kulkuttamalla, normaalilla verkkokalastuksella ja myös paikallisille tyypillisellä patokalastuksella.

Tenojoella on vuosien saatossa käynyt paljon virkistyskalastajia, mikä on tuonut paikallisille yrityksille ja yksityisille soutajille tuloja. 2017 päätettiin Tenon kalastussääntöä muokata, jonka seurauksena luvat siirrettiin nettimyyntiin, kalastuslupien määrää vähennettiin ja kalastusaikaa lyhennettiin. Kalastus Tenolla alkaa 10.6 ja päättyy 10.8.

 

Nuorgam

Ylitimme valtakunnanrajan suomen päälaella, Nuorgamissa. Nuorgamissa sijaitsee EU.n pohjoisin piste, sekä mm. Suomen pohjoisimmat kahvila, lomakylä ja Alko. Pysähdyimme kahville Nuorgamin Lomakeskukseen ja saimme samalla yritysesittelyn.

Elinkeinonsa Nuorgamilaiset saavat luonnosta, matkailusta ja rajakaupasta. Luonnon voi aistia ympärillään kaikkialla, tunturien ja vuolaana virtaavan Tenojoen syleilyssä mieli rauhoittuu. Oman leimansa alueelle tuo jäämeren läheisyys, lisäksi tie Norjaan on ollut olemassa jo ennen kuin tie Utsjoelle, kuntakeskukseen on valmistunut.

 

Utsjoki

Ajettuamme tuota kaunista 47km pitkää maisemareittiä Tenojoen vartta Nuorgamista Utsjoelle saavuimme Utsjoen kuntakeskukseen, jossa sijaitsevat Utsjoen keskeisimmät palvelut kuten terveyskeskus ja kauppoja.  Vuonna 1993 valmistui 300 metriä pitkä saamensilta, joka yhdistää Utsjoen kuntakeskuksen suomessa ja Tenon kuntaan kuuluvan Roavvegieddin Norjassa. Siltaan päättyy myös suomen läpi Hangosta Utsjoelle ulottuva valtatie nro 4 ja jatkaa matkaansa E75 tienä Norjan puolella aina Vuoreijaan saakka.

Utsjoen 1250 asukkaasta noin puolet puhuu äidinkielenään pohjoissaamea. Utsjoki onkin suomen ainoa saamelaisenemmistöinen kunta ja pitkään saamelaiset olivat Utsjoen ainoita asukkaita. Tenojoen varsi on ollut asuttu jo tuhansia vuosia, josta muistutuksena on useita kivikautisia asuinpaikkoja.

Utsjoella on erinomaiset mahdollisuudet luonnossa liikkumiseen, useat merkityt vaellusreitit vievät kulkijan kauas erämaihin, vuolaitten jokien, uljaitten tunturien keskelle. Suosituin reiteistä on Kevon reitti, jonka lähtöpiste on Utsjoen kylän eteläpuolella, Kenesjärvellä, josta lähtee merkattu n. 60 km pitkä reitti joka päättyy Karigasniementien varteen. Reitin varrella voit nähdä huikeita luonnon nähtävyyksiä, Kevon Kanjonin ja Fielluputouksen. Erämaassa kulkee myös Pulmankijärveltä lähtevä reitti, joka kulkee Kaldoaivin erämaa-alueen läpi päätyen Sevettijärvelle. Myös lyhyempiä päiväreittejä Utsjoelta löytyy, varmasti jokaiselle sopivia.

 

Utsjoen kirkkotuvat

Utsjoen kirkkotuvat ovat merkittävä nähtävyys jotka muodostavat kirkko, pappila ja kirkkotuvat, pyhän Ulriikan sakasti, vanha hautausmaa sekä pihakenttä Mantojärven rannalla. Alueella on asuttu jo esihistoriallisella ajalla. Vuonna 1854 valmistunut kivikirkko on rakennettu kirkkopahdasta louhitusta, harmaasta graniitista ja se kohoaa uljaana kallion päällä eikä voi jäädä ohikulkijalta huomaamatta.

Utsjoen kirkkotuvat

Utsjoen kirkkotuvat päästävät matkailijat luokseen vasta kesällä. Kuva (c) Iida Raikamo.

Kirkkotuvat ovat vanhoja saamelaisten sukujen omistamia tupia, joissa yövyttiin ja asuttiin suurten kirkkopyhien aikaan aina 1800-luvun alusta. Alue oli ennen Utsjoen keskeisimpiä paikkoja, ja vielä 1930-luvulla se oli ahkerassa käytössä. Paristakymmenestä tuvasta jäljellä on 14 tupaa jotka on palautettu ja entisöity.

Utsjoelta etelään ajaessa voi havaita luonnon muuttumisen: puut alkavat olla isompia ja maisema muuttuu vehreämmäksi. Utsjoki tuntureineen ja vaivaiskoivuineen jää taakse ja vaihtuu Inarin monimuotoisiin maisemiin. Palamme metsärajan eteläpuolelle.

 

Paluumatka

Onnistuneen matkan viimeinen etappi kirkkotuvilta Inariin ajettiin pysähtymättä. Matkan varrella keskusteltiin kokemuksista, moninaisista elinkeinoista, reitin varrelle mahtuneista erilaisista saamelaiskulttuureista ja luonnonolosuhteista sekä monista muista asioista. Sää suosi reissaajia ja matka oli antoisa myös niille, jotka olivat ikänsä asuneet seudulla. Jos ei ole tuota reittiä ajanut, ei ehkä huomaakaan, kuinka monipuolinen pohjoisen luonto on, vaikka kilometreissä matkaa taitettiin vain suhteellisen vähän. Taakse jäi silti metsän raja ja miten paljon voikaan maisema muuttua heti rajalla! Kuinka paljon meri kuningasrapuinen poikkeaakaan meille niin tutuista joista ja järvistä!

Kaiken kaikkiaan useampi kuin yksi teki päätöksen palata samoihin maisemiin kesällä, kun kinokset ovat sulaneet ja käyntikohteista loputkin avautuneet. Kesäkuussa olisi sitten saatu auki myös kaikkein tuorein käyntikohteista, Neidenin kolttasaamelainen museo Ä´vv Saa´mi Mu´zei. Ja miksipä emme lähtisi uudelleen: nähtävää riittää!

2017-MAPT-Kolttaköngäs3

Matkailuopiskelijat Mari, Mirkka, Iida, Laura ja Eemeli. Kuva (c) Jaana Seipiharju.

Ryhmämme kiittää mukavasta matkasta. Seuraavia seikkailuja odotellessa!

Mukana kirjoittamassa MAPT1618: Mirkka Harmainen, Eemeli Hekkanen, Laura Kotila, Iida Raikamo, Nanna Rytkönen, Mari Sarre ja Jaana Seipiharju (opettaja). Matkaseurana lisäksi Jussi Saastamoinen (MAPT1517) ja Matti Harjuniemi (kuljettaja).

Read Full Post »

Tomi

Tomi Guttorm toimii Oulun ammattikorkeakoulun ammatillisen opettajankoulutuksen yliopettajana.

”Kuulun siihen suureen joukkoon saamelaisia, jotka eivät ole oppineet saamen kieltä lapsuudessa. Saamelaisalueen koulutuskeskuksen Virtuaalikoulu tarjosi minulle erinomaisen mahdollisuuden opiskella pohjoissaamea aikuisiässä saamelaisalueen ulkopuolella. Oheiseen videoon olen koonnut ajatuksiani pohjoissaamen opiskelusta sekä opiskelun merkityksestä minulle. Opiskelun kautta olen ymmärtänyt syvemmin saamen kielen ja kulttuurin välisen yhteyden. Lisäksi tämä oli matka omaan itseeni ja oman identiteettini vahvistumiseen. Ja tämä matka jatkuu edelleen. Suosittelen kaikkia samassa tilanteessa olevia käyttämään tätä mahdollisuutta, koskaan ei ole liian myöhäistä! Kiitokset vielä Virtuaalikoulun sekä koko Saamelaisalueen koulutuskeskuksen henkilöstölle, teette arvokasta työtä saamen kulttuurin säilyttämiseksi ja edistämiseksi!”

 

Read Full Post »

IMG_8901

Kevätjuhlassa 31.5.2017/ apulaisrehtori Maritta Mäenpää

Lukuvuoden 2016-17 varrelta

Buorit oahpit, guossit ja bargit.

Hyvä kevätjuhlaväki. Sajoksen sali on jälleen täynnä jännittynyttä iloa, tulevaisuuden toivoa, muutoksen enteilyä, kesän ja kesäloman odotusta.

Kulunut lukuvuosi on antanut jokaiselle meistä paljon uusia kokemuksia, uusia taitoja ja uusia ystäviä. Toivottavasti jokaiselle jää lukuvuodesta paljon positiivista ja rikasta osaamista tulevaisuuden haasteisiin.

 IMG_8890Maija Paavilainen runoilee tulevaisuudesta:

”Maailmaan mahtuu suuriakin unelmia.

Toivon merkkejä löytyy kaikkialta, jos vain haluamme nähdä.

Myös ensi keväänä tulee kevät.

Yksikin pääsky tekee kesän.

Kun tietää, mihin menee. Menee mihin vain.”

Reformi etenee

Tämän lukuvuoden puhutuin asia ammatillisessa koulutuksessa on ollut ammatillisen koulutuksen reformi. Uudistuvan lainsäädännön odotetaan tulevan hyväksytyksi kesän aikana ja ensi lukuvuonna päästään tekemään uudistuksia niin tutkintojen perusteisiin kuin toteutuksiinkin. Reformilla on monta perustetta – työmarkkinat odottavat tekijöitä töihin nopeammin, koulutuksen kustannuksia pitää saada alemmas, tutkintojen suorittamiseen ja uudistamiseen tulee saada ketteryyttä jne. Pedagoginen muutos tulisi varmasti olla kaikista reformin uudistuksista keskeisin. Mutta onko se sitä, kun rahoitusleikkaukset painavat päälle?

Mitä pedagoginen muutos pitää sisällään oppijan/opiskelijan näkökulmasta? Uudistuva koulutus luo entistä yksilöllisempiä koulutuspolkuja, opiskelijoiden valinnan mahdollisuudet laajenevat, arviointikäytännöt muuttuvat, arviointiasteikko palaa takaisin viisiportaiseen asteikkoon jne. Mutta minkä vuoksi näitä mittavia uudistuksia tarvitaan, kysyvät monet koulutuskentän konkarit.

Uudet sukupolvet haastavat uudistuksiin ensimmäisen moottoripyörän ja puhelimen. ”Aekoosa on elettävä”, toteamme mekin SAKK:ssa, kun valmistelemme ensi lukuvuonna ammatillisen koulutuksen reformin tuomia muutoksia.

Sukupolvet vaihtuvat uudistuksia tarvitaan

Me suuren ikäluokan edustajat olemme oppineet kuulemaan ja luottamaan arvostettuihin asiantuntijoihin, X-sukupolven edustajilla sen sijaan on halu kuunnella käytännön toteuttajia, mutta Y-sukupolven edustajat kuuntelevat parhaiten kokeilunhaluisia kolleegoja/vertaisiaan. Tutkimusten mukaan koulutukseenkin eri ikäpolvet suhtautuvat hyvin eri tavoilla. Suuret ikäluokat luottavat auktoriteetteihin. 60- ja 70-luvulla syntyneet X-sukupolven edustajat voivat todeta: näytä, miten teen. Sen sijaan Y-sukupolvi haastaa ja odottaa perusteluja: Miksi tämä pitäisi osata. Z-sukupolven osalta tutkimuksia ei vielä juurikaan ole, hehän ovat syntyneet tällä vuosituhannella.

Opettaminen on muuttumassa epäopettamiseksi eli valmentamiseksi, toteaa Heikki Toivanen Tiimiakatemiasta. Koulutukseen tulee mukaan viihteellisyyttä ilman että on oppimisessa on kyse hauskanpidosta. Oppimisen päämäärään päästään monia eri väyliä pitkin. Z- ja Y-sukupolvet ovat kokeilunhaluisia ja uteliaita haasteiden edessä. Asioiden on lisäksi tapahduttava nopeasti. Tyrkyttäminen tyrmää 80-luvun jälleen syntyneet, mutta houkuttelu uppoaa hyvään maaperään. Tekemiselle tulee löytää merkitys ja sitä pitää heti päästä soveltamaan käytäntöön. Jo nyt ja tulevaisuudessa vielä voimakkaammin opettajan siis valmentajan ja oppijan välinen kynnys madaltuu. Valmentajalta odotetaan taitoa oivaltaa oppijayksilön oppimistarpeet ja hänen on osattava ojentaa oma asiantuntijuutensa oppijan käyttöön.

Nämä esimerkit viestivät sen, että koulutuksen on oltava koko ajan muutoksessa, jotta voimme parhaalla mahdollisella tavalla ohjata oppijoita kunkin valitsemalla opintopolulla. Tämä on osa reformia. Ymmärrystä ja tietoa tarvitaan niin opiskelijoille, opettajille kuin muullekin henkilökunnalle.

Tulevaisuuden ajatteleminen luo paljon epävarmuutta -osaanko, uskallanko, onko minusta, pärjäänkö. Tuolloin lohduttaa edesmenneen, viikko sitten haudan lepoon saatetun presidenttimme sanonta: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakamme että kaikki käy hyvin.” Viisaus pitää sisällään sen, että turhaa ei pidä murehtia, varsinkaan etukäteen.

Palataan tähän lukuvuoteen

Pedagogisiin haasteisiin liittyy myös uusien oppimisympäristöjen kehittäminen ja käyttäminen. Inarissa pääkoulun laajennustyöt ja toimistoksi tulevien tilojen peruskorjaustyöt ovat alkaneet.  Syksyllä 2018 on uudet ja uudistetut tilat käytössä. Odotamme sitä innolla.

Lukuvuoteen on sisältynyt lähiopetusta, työssäoppimista, projekteja, itsenäistä oppimista jne. Lukuvuoden työn tulokset näkyvät opiskelijoille todistuksissa ja opintokorteissa. Henkilökunta iloitsee opiskelijoiden saavutuksista ja onnistumisista. Kun katsoo lukuvuotta taaksepäin, mieliin nousee kohokohtia, päiviä, hetkiä, joita on ilo muistella. Lukuvuoden varrella olleet tapahtumat ovat ainakin minulle olleet hyvin mieliinpainuvia.

Tapahtumien – olopa se pieni tai iso – järjestäminen on aina ponnistus. Suunnittelu ja toteutus vie aikaa, pitää päättää monesta pienestä ja isosta asiasta. Mutta missä piilee onnistumisen salaisuus? Se on yhteistoiminnallisuudessa. Yhdessä toimimalla saadaan paljon aikaan. Opettajat yhdessä, opiskelijat yhdessä ja siten, että ollaan yhdessä kaikki – opiskelijat, opettajat ja muu henkilökunta.

Yksi elinikäisen oppimisen avaintaidoista on yhteistyötaidot. Työelämä odottaa yhteistyötaitoisia ja oma-aloitteisia työntekijöitä. Erilaisten tapahtumien järjestäminen on tärkeää nimenomaan yhdessä tekemisen taitojen kehittymisen näkökulmasta. Yhteistyötä ei opita kirjoista lukemalla ja teoreettisesti pohtimalla vaan yhdessä tekemällä.

Nostan esiin muutaman tapahtuman lukuvuoden varrelta

Opinpolut näyttely avattiin eilen Siidassa. Näyttely on auki lokakuun alkuun asti. Näyttelyssä meidän toimintaamme avataan opiskelijoiden tekemisen kautta. Ala-aulasta toiseen kerrokseen vievän rampin huikean hienot opiskelijoiden kuvat sekä tekstit ja muut tuotokset kertovat siitä työstä, jota oppilaitos parhaimmillaan voi tehdä. Näyttely viestittää, mitä kaikkea meillä SAKK:ssa tehdään ja mitä meillä voi oppia.

Eilen oli toinenkin merkittävä tapahtuma. Historiassaan toinen lukuvuoden mittainen saamelaismusiikkikoulutus järjesti päätöskonsertin Sajoksessa. Musiikkiakatemian loppukonsertti oli todella upea. Oli aivan huikeaa nähdä ja kuulla taitavien opiskelijoiden esityksiä. Opiskelijaryhmän ja opettajien esityksistä olemme saaneet nauttia monissa koulun juhlissa  lukuvuoden varrella. Ja musiikkia on myös taltioitu.  Medialinjan filmien tekijät olivat yhdistäneet voimansa todella taidokkaasti musiikkiakatemian kanssa. Tuloksena oli raikkaita ja kauniita musiikkivideoita.

Kaksi viikkoa sitten medialinjan lehtityöjakson tulos, SOGSAKK sanomat, tupsahti jokaiseen saamelaisalueen talouteen. Lehden jutut tuovat lukijalle viestin elävästä, ajan hengessä kehittyvässä positiivisesta oppilaitoksesta. Medialinjan työmyyrät ovat ahertaneet Ijahis Idja musiikkifestareilla ja Skabmagovat elokuvafestareilla. Työ on aivan korvaamatonta.

Liiketalouden opiskelijat tarttuivat toimeen heti syksyllä olemalla aktiivisesti mukana Suomen yrittäjäpäivän tapahtumassa Ivalossa. Kevättalvella he organisoivat toiminta- ja pajapäivän, johon he kutsuivat tulevia ja nykyisiä yhteistyökumppaneita. Samalla liiketalouden opinnot ja yhteistyömahdollisuudet tulivat tutuiksi järjestöille ja organisaatioille.

Lähihoitajaopiskelijat ovat osallistuneet sairaanhoitajadiakonissakoulutuksen yhteistyöprojekteihin ja tapahtumapäiviin. Toisen asteen ja korkea-asteen yhteistyöllä on rikastuttava vaikutus kummankin koulutukseen. Ja se madaltaa kynnystä hakeutua toisen asteen tutkinnon jälkeen korkea-asteen opintoihin.

Poro-opiskelijat ovat olleet jälleen kerran mukana porokuninkuusajojen kisavalmisteluissa. Lisäksi kisoissa ikuistettiin lukuisa poroselfiekuvia, tehtiin kauppaa meidän opiskelijoiden pop up kaupassa ja jaettiin tietoa SAKK:n koulutusmahdollisuuksista.

Luonto-opiskelijoiden taidot laavujen pystytyksissä sekä aktiviteettien järjestämisessä ovat tulleet käyttöön lukuvuoden varrella monta kertaa. Vuoden mittaan teillä on ollut yhteistyötä peruskoululaisten kanssa, olette organisoineet koko koulun tulistelupäivää, ohjanneet liikennettä, järjestäneet makoven ulkoaktiviteetteja jne.

Matkailukoulutuksen rutistus olivat valtakunnalliset matkailukoulutuksen verkostopäivät, Makove-päivät marraskuuussa. Lähes satapäinen osallistujajoukko nautti täysin siemauksin hyvin organisoidusta ja täysipainoisesta ohjelmasta. Kiitosta sateli ympäri maan vielä monta viikkoa tapahtuman jälkeenkin. Unohtumattomia makuelämyksiä ko. päivillä järjestivät kokkiopiskelijat opettajineen ja apujoukkoineen. Järjestelyihin osallistuivat kokkiopiskelijoiden lisäksi matkailukoulutuksen, luonnon ja liiketalouden opiskelijat. Mahtavat päivät!

Saamenkäsityön ja korukiviä-jalometallialan opiskelijat ovat järjestäneet pitkin lukuvuotta vaihtuvia näyttelyitä Inarin pääkoulun aulaan. Kauniit, huolella toteutetut, uniikit käsityöt avaavat meille katselijoille ikkunoita kauneuteen ja se on todella ravitsevaa.

Huhtikuussa Murmanskissa järjestetyt toiset Arctic skills- taitokilpailut ilahduttivat meitä SAKKlaisia. Osallistuimme saamenkäsityökisaan ja voitto tuli, hienoa Katerina ja tukijoukot.

Virtuaalikoulun, pohjoissaamen- ja koltansaamen kielikoulutukset sekä hankkeiden ja tuotantolaitoksen kehittämistyön parissa toimijat tekevät omalta osaltaan todeksi koulun lakisääteistä perustehtävää. Jokaisen panos on tärkeä, vaikka se ei kovin näkyvä ulospäin olisikaan.

Mitä olisikaan tämä lukuvuosi ollut ilman 100 + 100 juhlaa? Me saimme iloa, nautintoa ja hyvää mieltä itselle sekä kaikille Inarin kunnan koululaisille saamelaisten kansallispäivänä. Järjestimme yhdessä eri toimijoiden kanssa Suomi 100 juhlavuoden tuella mahtavat SuomiSápmi 100 + 100 juhlat. Juhlamme oli unohtumaton – erinomaisia koululaisten ja musiikkiakatemian esityksiä, unohtamatta Siidan järjestämää cocktail-tilaisuutta ja tasavallan presidenttiparin mukanaoloa juhlasssa.

IMG_8958

Kiitos

Iso kiitos kaikille opiskelijoille, opettajille, keittiö- hallinto-, kiinteistö-, virtuaali-, asuntola- ja hankeväelle. Voimme hyvällä mielellä päättää tämän lukuvuoden.

Toivotan kaikille oikein hyvää kevätjuhlaa ja kesää. Samalla toivotan jatkavat opiskelijat tervetulleeksi aloittamaan uutta lukuvuotta 14.8.

Buori giđđaavvudeami buohkaide.

Read Full Post »

%d bloggers like this: