There’s a first time for everything, they say. Enää en voi sanoa ”Mä en oo koskaan”-pelissä, että: -En oo koskaan käyny Venäjällä. Minun matkojani on aina vahvasti dominoinut ruoka. Elän uudet kulttuurit ruoan kautta. Ruoka yhdistää ihmiset aina ympäri maailman, ja uutisten mukaan outo ruoka lisää myös tasa-arvoa. Ja miksei lisäisi? Jos olet valmis maistamaan uutta ruokaa, todennäköisesti olet valmis myös vastaanottamaan uusia ajatuksiakin.
Ruokamatkamme alkoi Tikkurilan Juna-aseman aasialaisen ravintolan mainiosta Sushi-buffetista. Buffet-pöydän edessä alkukantaiset vaistot veivät vallan ja poistuimme paikalta hyvin syöneinä ja vatsat pinkeinä. Hieno alku matkalle kohti Gruusialaisen keittiön saloja. -Höh! -Eiku siis matkalle kohti virtuaalisen kielenopetuksen ilosanoman levitystä Siperian alkuperäiskansoille.
Junassa teimme esityksiimme vielä viimeiset käännökset, korjaukset ja tarkistukset, sekä hioimme esitykset viimeistä piirua myöten upeiksi visuaalisiksi spektaakkeleiksi.
Iltasella saavuimme Pietariin ja kirjauduimme Hotelliin. Helvetia Deluxe hotel. Voimme suositella. Ystävällinen palvelu, siistit huoneet, maittava aamiainen ja keskeinen sijainti.
Mutta nälkähän se tulee joka päivä. Marina toimi ansioituneesti oppaanamme ja tulkkinamme niin kielten, kuin kulttuurienkin välillä, ja ensimmäisenä iltana suuntasimme kulkumme kohti Georgialaista ravintolaa. Merkkinä hyvästä valinnasta, ravintolassa oli jo paikallisia syömässä. Olipa juhlaseuruekin eräässä pöydässä. Venäjällä syö kolme ruokalajia yhden Suomen lounaan hinnalla, joten miksei siis ottaisi heti useampaa ruokalajia? Hatchapuria, borschia, shashlikia, hartschoa, mantia ja paikallista makeaa granaattiomenaviiniä. Upeita makuja. Tilliä, korianteria, lihalientä mmmm. Pistaasipiirasta makeanhimoon.
Turisteina emme kuitenkaan uskaltaneet ottaa paikallisista mallia vodkan ja vesipiipujen suhteen, vaan tyydyimme katselemaan vierestä. – Olihan aamulla tärkeä päivä. Harvoin sitä pääsee akateemiseen plenary-sessioon puhumaan.
Aikainen herätys ja aamupalalle hotelliin. -Jugurttia, rahkapiiraita, tosi hyvää kaurapuuroa, lettuja, leipää, lohta ja silliä, säilykekurkkuja ja useita makeita leivoksia. Kuohuviinin sijasta otimme appelsiinimehut ja Americano-kahvit. Loppureissu menikin aikalailla murukahvin ja espresson voimin. Palvelukulttuuri Venäjällä on muuten hieman erilainen kuin kotosuomessa. Laukut viedään käsistä, lautaset nenän alta, ja joka nurkalla seisoo joku vahtimassa jotain. Ovea, porttia, liukuportaita, naulakkoa, työllistävä vaikutus…
”The reality of ethnos. The role of education in the preservation and development of indigenous languages and cultures of the North, Siberia and the Far East of the Russian Federation” – kansainvälinen konferenssi Pietarin Hertzenin Pedagogisen yliopiston Pohjoisten kansojen instituutissa. Melkoinen sanahirviö. Yliopiston kampus löytyi hienosti, ja oli laaja. Venäjän pohjoiset kansat olivat edustettuina monipuolisesti, ja esitykset vaihtelivat laidasta laitaan. Oli sekä tunteikkaita esityksiä että tiukkaa tilastotietoa.
Herzenin pedagogisen yliopiston Pohjoisten kansojen instituutin vararehtori, etnokulttuuritieteen professori, Igor Nabok toimi seminaarin puheenjohtajana ja avasi tapahtuman toivottamalla kaikki lämpimästi tervetulleiksi.
Seminaarin esiintyjissä oli kattava kattaus arktisen alueen koulutuksen kehittämiseen osallistuvia tahoja Venäjältä, Suomesta, Norjasta, Canadasta ja USA:sta (Alaskasta): Jakutian varaopetusministeri Gabysheva Feodosia, Jakutian alkuperäiskansojen komitean puheenjohtaja Elena Golomareva, professori Svein Mathiesen Allaskuvlasta, historian apulaisprofessori Valery Monakhov Herzenin yliopistolta, kasvatustieteellisen tiedekunnan johtaja Svetlana Pisareva Herzenin yliopistolta, Allaskuvlan rehtori Gunvor Guttorm, ilmailuyliopiston historian tiedekunnan johtaja Tamara Smirnova, Aleutien alueen opetussuunnitelman suunnittelija Sally Swetzof, Goldbelt Heritage säätion opetussuunnitelman suunnittelija Norma Ann Shorty, Jakutian alkuperäiskansan järjestön varapuheenjohtaja Vyacheclav Shadrin, koltansaamen kielen ja kulttuurin lehtori Tauno Ljetoff Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta, kansainvälisen poronhoitajien yhdistyksen puheenjohtaja Mikhail Pogodaev ja Sahalinin energiayhtiön alkuperäiskansojen työryhmän johtaja Julia Zavyalova.
Puheenvuoroissa tuli esille se, että arktisen alueen opetuksen suunnittelussa eletään nyt murroskautta. Uusi opettajuus ottaa huomioon myös muuttuvan yhteiskunnan. Opetuksen tulee vastata tämän päivän haasteisiin ottamalla huomioon kestävä kehitys opetustoiminnassa. Se tarkoittaa luonnon ja kulttuurin monimuotoisuuden huomioimista. Opettajilla on suuri merkitys tiedon ja perinteiden välittämisessä. Tämä pitää huomioida myös opettajakoulutuksessa. Puheenvuorojen kautta saatiinkin tuoreimmat kuulumiset alkuperäiskansojen alueiden käytänteistä, joilla opetukseen otetaan mukaan paikallisen kulttuurin tuomat erityispiirteet.
Oma esitykseni meni mainiosti. Tekniikka saatiin toimimaan, visuaalinen prezi-esitys sai osansa, tuki asiaa, ja porukka tuntui kiinnostuneelta. Tulkkauskin oli erinomainen kumpaankin suntaan. Ensi kerralla teen minäkin muiden mallin mukaisesti kunnianarvoisille professoreille diplomeita, mitaleja tai muita kunnianosoituksia.
Lounaalla naudan maksaa, sydäntä ja keuhkoja. Salaisuus piilee runsaassa läskissä, jota elinten sekaan oli silputtu reilusti. Omnomnom!
Seminaaripäivä huipentui instituutin oman Aurora Borealis-kokoonpanon 60-vuotis juhlakonserttiin, jossa taitavat laulajat (myös kurkkulaulajat), soittajat ja tanssijat esittivät erinäisiä upeita teoksia.
Pitkän ja alituista keskittymistä vaatineen istumisen jälkeen teki hyvää päästä hieman jaloittelemaan Nevskyi Prospektille ja hakemaan tuliaisia kotiin. Mitäpä sitä kolttapoika muuta, kuin teetarvikkeita. Matkalla La Perlaan nappasimme suuntaa antavasti kotosuomessa koirille kuivattavia siankorvia, jotka olivatkin oikein mainio snack ennen illallista.
Illalliselle päädyimme La Perla- kalaravintolaan, jonka keittiömestari oli voittanut vastikään Pietarin paras kokki- palkinnon, ja omasi Rotissöörin käädyt. Osterialtaassa lorisi vesi, Sammet ja Karpit uivat kookkaassa akvaariossa, ja apukokit käsittelivät kalaa ja kokosivat kalakarpaccioita ravintolan keittiön edustalla. Mainiot annokset. Neilikka kalakeitossa yllätti todella positiivisesti!
Torstaina olivat vuorossa paneelikeskustelut, joissa siis syvennyttiin vielä edellisen päivän aiheisiin. Puhujia oli useita, mutta ainakin meidän ”sektiostamme” jäi sellainen kuva, että nimenomaan virtuaalikoulun ja SAKK:n osaamiselle on kova kysyntä Venäjällä. Kysymystulvaa jouduttiin hillitsemään ja moderaattori joutuikin lopettamaan vilkkaana käyneen keskustelun, jotta muutkin saisivat puheenvuoronsa päivän aikana.
Eräs mieleenpainuvimmista puheenvuoroista oli Jakutialaisen evenkin kielen opettajan Svetlana Mihailovan runoutta lähentelevä esitys:
Lounasaikaan naapurista löytyi lisää Georgialaisia herkkuja. Seljankaa, hinkhalia shashlikia… Tilli ja korianteri tuntuvat toimivan monissa ruokalajeissa yhdessä. Ja hyvin toimivatkin.
Ja jahka lounaalta selvittiin, kävimme vielä katsastamassa paikalliset herkut, joita kukin oli omalta alueeltaan tuonut. Kallelle mieleenpainuvinta oli Nenetsien vatsalaukkulihaliemeen sekoitettu verijuoma, jota urheasti maistoi. Hyvänä kakkosena edellisillan siankorva-snack. Alkuperäiskansojen keskuudessa edelleen onneksi porosta ja muistakin elukoista käytetään ainakin 100%. Ääni ja tarinatkin.
Upeita suolakaloja Jamal-Nenetsiasta, kuivakaloja Taimyrista, poroa sen seitsemän eri sorttia, maksaa, valaannahkaa ja norpankylkeä Sahalinista, hanhea Magadanin alueelta, poron vatsalaukkua Nenetsiasta, karpaloita Hanti-Mansiasta ja tyrniä, pihlajaa… ja napa kiittää.
Niin kiittivät myös virtuaalitiimin osallistujat järjestäjiä. Halauksin, konvehdein, hymyin ja loputtomin kuvauksin ja poistuivat paikalta taskut täynnä käyntikortteja. Tuliaisia tuotiin ja kokemuksia saatiin.
Koti on tuolla. Tämä Inuktuk osoitti suunnan.
